Acquired by
Prosessi

Wise Group Finlandin osto

Wise Group Finland on nopeasti kasvava yhtiö, joka tarjoaa konsultointi-, suunnittelu- ja rakennuspalveluita uudisrakennus- (50%) ja korjausrakennusprojekteille (50%) Suomessa ja Baltian maissa. Yhtiön vuoden 2016 liikevaihto oli arviolta 40 miljoonaa euroa ja EBITDA 13 % liikevaihdosta. Liikevaihdon vuotuinen kasvu oli 41%. Wise Group on kasvanut sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta. Vuosina 2010-2016 yhtiö teki yhteensä 19 yritysostoa.

Wise palvelee asiakkaitaan kaikkialla Suomessa, ja sillä oli kaupantekohetkellä 14 toimipistettä eri puolilla maata. Yhtiö työllistää 450 ammattilaista. Wise Groupilla on vahvat asiakassuhteet, omistautunut henkilöstö ja maanlaajuinen palvelutarjonta. Näin yhtiö on saavuttanut vakaan ja tuottavan tilauskannan, vahvan taseen ja luotettavan kassavirran. Sittemmin vuonna 2017 yhtiö yhdistyi Siton kanssa ja toimii nykyään nimellä Sitowise.

Carner toimi Intera Partnersin neuvonantajana koko ostoprosessin ajan. Tunnistettuaan parhaan mahdollisen sopivuuden asiakkaan strategiaan, Carner käynnisti neuvottelut osapuolten välillä ja onnistuneesti saattoi kaupan päätökseen. Wise Group sopi täydellisesti Interan sijoitusportfolioon, sillä sillä on runsaasti kasvupotentiaalia, hyvä asema saavuttaa johtava markkina-asema sekä omistautunut ja osaava johto.

Tärkeimmät arvonluontikomponenttimme olivat:

  • Potentiaalisen yritysjärjestelyn valmistelu, ja prosessin johtaminen kahdenvälisiin neuvotteluihin
  • Yhtiö- ja markkinatiedon kerääminen ja analysointi
  • Aiesopimusneuvottelut
  • Avustaminen due diligence -prosessissa keskittyen erityisesti Buy-and-Build -strategian suunnitteluun
  • Henkilöstöannin järjestäminen ja johtaminen
Ostaja

Intera Partners

Intera Partners on pääomasijoitusyhtiö, joka on erikoistunut vauhdittamaan suomalaisten ja ruotsalaisten yhtiöiden kasvua. Se hallinnoi kaupantekohetkellä kahta rahastoa, joiden yhteenlaskettu pääoma oli 325 miljoonaa euroa.

Intera keskittyy sijoittamaan yhtiöihin, jotka toimivat nopeasti kasvavilla toimialoilla, ja joilla on mahdollisuus kansainvälistyä ja saavuttaa johtava markkina-asema.

Interan päätoimipaikka sijaitsee Helsingissä.