Carner toimi Lindström Groupin neuvonantajana Pohjolan Tekstiilipalvelun ostossa

In Short

Lindström Group -konserniin kuuluva hotellien, ravintoloiden ja terveydenhuollon tekstiilipalveluja tuottava Comforta Oy on ostanut Kajaanissa toimivan pesulayritys Pohjolan Tekstiilipalvelu Oy:n koko osakekannan ja liiketoiminnan. Kaupan myötä koko Pohjolan Tekstiilipalvelun henkilökunta siirtyy Comfortan palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

The Whole Story

Pohjolan Tekstiilipalvelu Oy on vuonna 1976 perustettu perheomisteinen tekstiilipalveluyritys. Se tuottaa pesula- ja tekstiilihuoltopalveluita talousalueellaan etenkin teollisuuden, hotelli- ja ravintola- sekä hoiva-alan yrityksille ja yhteisöille. Pohjolan Tekstiilipalvelun palveluvalikoima kattaa hotelli- ja ravintolatekstiilit, työvaatteet, vaihtomatot ja hygieniatuotteet ja lisäksi yritys tarjoaa myös huoltopalveluja yritysten omille tekstiileille.

Comforta Oy on hotellien, ravintoloiden ja terveydenhuollon tekstiilipalveluihin erikoistunut kansainvälinen yritys. Yhtiö toimii Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä työllistäen yhteensä yli 500 henkilöä. Comfortan liikevaihto on noin 49,4 miljoonaa euroa.

Comforta on osa Lindström-konsernia. Lindström on kansainvälinen, Euroopassa ja Aasiassa toimiva tekstiilipalveluyritys. Konserni työllistää 4 600 henkilöä ja saavutti 338 miljoonan euron liikevaihdon vuonna 2020.

Lindströmillä ei ole aiemmin ollut toimipaikkaa Kainuussa, vaan alueen yrityksiä on palveltu Oulun palvelukeskuksesta käsin. Comforta suunnittelee kehittävänsä Kajaanin palvelukeskuksen toimintaa merkittävästi lähivuosina.

“Paikallisuus on meille keskeinen arvo toiminnassamme monella tapaa. Tahdomme olla haluttu kumppani, joka tarjoaa asiakkailleen ensiluokkaisia, saumattomia ja kattavia palveluita siellä missä hekin ovat, ja läsnäolo Kainuussa tuo meidät merkittävästi lähemmäksi asiakkaitamme. Olemme myös sitoutuneita kehittämään Kajaanin palvelukeskuksen toimintaa edelleen. Esimerkiksi olemassa olevan kaluston ja koneiden puolesta palvelukeskus mahdollistaa jo nykyisellään volyymin kasvattamisen. Työllistämisvaikutuksen lisäksi olemme palveluidemme kautta mahdollistamassa paikallista liiketoimintaa ja yrittäjyyttä monilla eri toimialoilla, kuten esimerkiksi matkailussa ja terveydenhuollon saralla”, kertoo Lindströmin Suomen maajohtaja Pasi Saarinen.

”Meille oli tärkeä löytää toiminnoillemme jatkaja, jolla on vahvaa osaamista ja kykyä kehittää palvelujamme ja asiakkuuksiamme eteenpäin entisestään. Suomalaisena perheyhtiönä pitkäaikaiset asiakassuhteet ja jatkuva kehittäminen ovat vahvasti Lindströmin arvoissa, kulttuurissa ja strategiassa. Olemme varmoja siitä, että toimintojemme siirtyminen Lindströmille varmistaa luotettavan ja korkealaatuisen tekstiilipalvelun jatkumisen asiakkaillemme”, sanoo Pohjolan Tekstiilipalvelun toimitusjohtaja Terhi Tuomainen.

Yrityskauppa on Lindströmille jo neljäs reilun vuoden sisällä Suomessa. Kannattava kasvu on yksi Lindströmin arvoista ja strategian kulmakivistä. Kasvua konserni tavoittelee paitsi orgaanisesti myös yritysostoin.

”Jokainen tekemämme yrityskauppa on syntynyt perusteellisen selvityksen tuloksena ja sillä on mietitty roolinsa toimintamme kehittämisessä. Lindström on taloudellisesti hyvässä tilanteessa, joten meillä on ollut mahdollisuus tarttua näihin tilaisuuksiin. Tämä yrityskauppa tuo kaivattua kapasiteettia Kainuun alueen asiakkaiden kehittyvien tarpeiden palvelemiseen. Se myös vahvistaa asemaamme ja osaamistamme etenkin meille strategisesti tärkeällä terveydenhuollon alalla”, Saarinen kertoo.

Carner Corporate Finance toimi Lindström Groupin neuvonantajana koko ostoprosessin ajan.